VGN Vesivehmaa Grand National on paljon muutakin kuin Cross Country kilpailu!

VGN on koko perheen hyväntuulinen tapahtuma, missä on nähtävää ja erilaisia aktiviteetteja kaikille, aina perheen pienimmistä nuorisoon ja vanhempiinkin ihmisiin asti. VGN-tapahtuma-alueella on esillä monien eri toimialojen tekijöitä, niin paikallisia kuin kauempaakin saapuneita. Tavoite on ollut järjestää VGN:in vierailijoille niin huvia kuin hyötyä.

Palvelut

  • Leirintäalue. Mikäli saavut kauempaa kisaamaan tai kokoontumisajoon ja haluat ottaa kaiken irti koko viikonlopusta, olet tervetullut yöpymään VGN-leirintäalueella. Leirintäalueella voit majoittua omassa matkailuautossa, -vaunussa tai vaikkapa teltassa. Leirintäalueen maksu on 20eur yöltä.
  • Ravintolapalvelut. Lahden Pelicans järjestää tapahtuma-alueelle syötävät ja juotavat. Ravintolateltassa on luvassa musiikillista iltaohjelmaa ja kyytipojaksi limpparia väkevämpiäkin juomia.
  • Suolaista ja makeaa. Varsinaisten ravintolapalveluiden lisäksi kesäisessä tapahtumassa tarvitaan erilaisia herkkuja. Alueelta löytyy perinteisten metrilakujen lisäksi muutakin maistuvaa.
  • WC- ja peseytyminen. Alueella on runsaasti vessoja sekä vesipiste. Erillisestä maksusta on mahdollisuus kylpeä niin saunassa, kuin paljussa.

Huvi

  • Kiihdytystapahtuma. Finnish Hot Rod Association järjestää lentokentän kiitoradalla amerikan rauta kiihdytystapahtuman, jossa on jokaisella mahdollisuus kokeilla oman autonsa kiihtyvyyttä varttimaililla. Katsojille on tarjolla huikea tapahtuma, missä tullaan näkemään mitä erilaisempia ajoneuvoja. FHRA-tapahtumaan on erillinen 10 euron sisäänpääsymaksu.
  • Mopomiitti. VGN-tapahtumassa on mopojengille varattu oma alue, pätkä kiitorataa, missä voi kerrankin luvan kanssa keulia, polttaa kumia ja esitellä taitojaan sekä kalustoaan. Mopomiitin yhteydessä on tuunattujen mopojen näyttely, jonka yleisöäänestyksen perusteella voittaneen mopon omistaja palkitaan.
  • StuntFreaksTeam tulee vetämään oman shownsa VGN:issa. Luvassa on huimia prätkätemppuja maailmanluokan taiturien esittämänä. Ethän kokeile näitä temppuja kotona tai kadulla!
  • Game Corner. Alueelle pystytetään game corner, mihin voit tulla pelaamaan prätkäpeliä ja yrittää voittaa maailman huiput. Jos pystyt siihen, olet ansainnut palkinnon.
  • Lasten toiminta-alue. Perheen pienimmille sekä nuorille on tarjolla monenlaista touhua ja toimintaa koko päiväksi. Juniorit pääsevät mönkijäradalle testaamaan nelipyöräisiä ihan itse.

Hyöty

  • Hyötyajoneuvopäivät. Hyötyajoneuvokeskus järjestää tapahtuma-alueella hyötyajoneuvomessut. Esillä on eri käyttötarpeisiin rakennettuja ajoneuvoja useilta eri automerkeiltä.
  • Ajoneuvojen koeajot. Eri ajoneuvomerkit järjestävät alueella koeajotapahtuman. Esillä on moottoripyöriä niin katu- kuin off-roadkäyttöön sekä mönkijöitä, mopoja ja skoottereita.
  • Käytettyjen ajoneuvojen myyntiparkki. Alueelle voi tuoda käytettyjä ajoneuvoja myyntiin sekä yksityiset henkilöt, että kauppiaat. Tule kaupittelemaan oma vanha pyöräsi ja ajele kotiin uudella.
  • Varustekirppis. Myyntiparkkiin voit tuoda ajoneuvosi lisäksi myös oman rekin varusteita ja vaatteita varten. Etenkin lapset kasvavat varusteista ulos hetkessä, joten pienille off-roadvarusteille on kova kysyntä. Kun tulet kisaa katsomaan, tuo omat tarpeettomat varusteesi myyntiin. Kierrätys on pop!